Aapon päiväkirja vuodelta 2007-2008
Syyskuu 2008 | Elokuu 2008 | Kesäkuu 2008 | Toukokuu 2008 | Huhtikuu 2008 | Maaliskuu 2008 | Helmikuu 2008 | Tammikuu 2008 | Joulukuu 2007 | Marraskuu 2007 | Lokakuu 2007 | Syyskuu 2007 | Elokuu 2007 | Heinäkuu 2007 | Kesäkuu 2007 | Toukokuu 2007 | Huhtikuu 2007 | Maaliskuu 2007 | Helmikuu 2007 Tammikuu 2007 | Päiväkirja 2005-2006
1.9.2008 Aapon karvaa poistettiin julmasti pari viikonloppua sitten. Eivät viitsineet trimmiä loppuun tehdä, nyt kutisee korvat ja joka kerta huomautetaan, jos käy läpyttelemässä niitä kääpiön nukkuessa. Mitäs nukuttavat sitä olohuoneen lattialla.
15.8.2008 Mamma palasi kotiin! Meinasikin jo masennus iskeä eikä ruokakaan oikein maistunut. Nyt voi taas syödä ja pääsee uloskin paljon useammin, kun aikaisemmin tällä viikolla. Kääpiö oli kuulemma sairastunut, mutta nyt se taas jo vipeltää liiankin nopeasti perässä.
12.8.2008 Mamma on kadonnut kääpiön kanssa. Yöllä sentään sai nukkua kainalossa, mutta ei se paljon lohduta, kun joutuu olemaan yksin koko päivän ja vielä illankin.
11.8.2008 Taas ne tulivat niden rekkojensa kanssa tänne pörräämään. Ei pysty edes lenkillä käymään ilman, että jostain pääsee rekka yllättämään. On taas tämä näyttelyviikko menossa. Menisivät kotiinsa, eivätkä pörräisi täällä.
10.8.2008 Aapon piti edustaa rippijuhlissa (olla puku päällä koko päivän), mutta siitä hyvästä ei saanut edes pullaa palkaksi. Ja ääntään ei saanut yhtään korottaa, vaan joutui sängyn alle mököttämään.
Heinäkuu 2008
7.6.2008 Taas on maha vähän sekaisin. Taisi tulla syötyä vähän liian vanhaa jauhelihaa. Onneksi nyt vältyttiin eläinlääkäriltä.
16.5.2008 Ja taas Aapo pakattiin autoon ja lähdettiin Nicille. Näin on käynyt nyt harvase viikonloppu. Aapo kaipaa omaa rauhaa ja vaatii saada olla kotona välillä. Kun vielä viikollakin raahataan Suloa katsomaan.
1.5.2008 Vappuna kuuluisi syödä paljon munkkeja ja juoda simaa, mutta Aapolla on kuulemma dieetti, eikä lääkärin ohjeitten mukaan saa antaa mitään ylimääräistä ruokaa. Aapoa pidetään siis nälässä, kun ei saa ollenkaan välipaloja. Ja juustoakin kuluu paljon vähemmän kuin normaalisti.
23.4.2008 Aapo ei enää ikinä suostu menemään eläinlääkäriin. Tähän asti siellä on saanut kaikenlaisia nameja ja muuta hyvää, mutta nyt ne tempun tekivät. Aaposta otettiin verikokeita ja pyllystäkin otettiin kokeita. Ja Aapolla oli vaan vähän ärhäkämpi ripuli-oksennustauti.
17.4.2008 Essi yritti kovasti olla juoksematta Aapon perässä, ettei Aapo joudu lähtemään kotiin saman tien. Mutta ei päästy käymään mummolla, kun se ei ollut kotona, eli Aapo jäi ilman pullaa. Harmi.
15.4.2008 Mammalla on ilmeisesti joku ihmeen vierailuvimma päällä, kun taas käytiin Sulolla. Eipä silti, Aapo sai taas pullaa ja leipää ja huomiota ja Sulollekin oli mukava kiukuta.
11.4.2008 Taas lähdettiin Nicille. Aapo oli ihan yhtä kärttyinen, kun edellisellä kerrallakin. Tomaatit olivat kasvaneet. Aapo yritti kovasti auttaa kasvihuoneen tyhjennyksessä kantamalla tyhjiä ruukkuja pihalle, mutta kukaan ei tuntunut arvostavan Aapon työtä.
30.3.2008 Kaija-täti tuli taas hakemaan Aapoa lenkille. Ihan hyvä, kun ei täällä muuten tuntunut ulos pääsevän, vaikka kuinka yritti selittää, että on hätä ja pakko mennä. Aapo julmasti jätettiin yksin kotiin. Illalla tulivat lopulta kotiin ja sanoivat vauvasta tulleen Pihlan.
22.3.2008 Suloakin pitää aina välillä käydä katsomassa. Eikä ollut kakkua, se oli vast tekeillä. Aapo sai (kuivaa) pullaa.
13.3.2008 Aapo pakattiin muitten tavaroitten tapaan autoon ja lähdettiin pitkästä aikaa Niciä katsomaan. Nici yritti kovasti leikkiä, mutta Aapo kärttyili. Mitäs yrittää työntää kylmän nenän Aapon pyllyyn. Ei se tunnu kovinkaan kivalta, työntäisi omaan pyllyynsä, niin tietäisi.
8.3.2008 Vihdoin ne ymmärsivät vähentää karvan määrää. Paljon mukavampi olo, vaikka nyt tuleekin sitten kylmä. Mutta aina voi vähän täristä ja vaatia peittoa päälle. Palvelu pelaa edelleen.
2.3.2008 Essi on tulossa käymään, pitäisi kuulemma imuroida. Aapo kun ei ole hoitanut murusten siivousta keittiöstä. Siivoisivat itse.
25.2.2008 Nyt Aapo jätettiin kolmistaan kotiin mamman ja vauvan kanssa. Tähän asti isi oli kotona kanssa. Aapo ei saa enää tarpeeksi huomiota, sikäli kun sitä tähänkään asti on tehty. Mutta nyt ei enää pääse uloskaan niin kun itse haluaisi.
17.2.2008 Aapo ei saa rauhassa nukkua, kun koko ajan on joku käymässä. 7 vierasta on ihan liikaa yhdelle päivälle. Onneksi ei kaikki olleet käymässä samaan aikaan.
7.2.2008 Hoitotäti-Kaija tuli käymään, mutta sekin oli enemmän kiinnostunut vauvasta kuin Aaposta. Tosin Aapo sai pakollisen herkkupalan, mutta sekin oli niin pieni palanen, ettei melkein ehtinyt edes maistaa.
5.2.2008 Aapo alkaa ymmärtää. Mamma palasi kotiin, mutta se toi mukanaan huutavan nyytin. Olisi tullut ihan yksinään, Aapo kaipaa rauhaa. Eikä saa edes haistella kunnolla saatikka nuoleskella naamaa. Kakkavaippaa vaan tarjotaan. Mikähän virka sillä on? Ei Aapo meinaa sellaista päälleen pistää. Aapo voi kakata ulkonakin.
2.2.2008 Nyt ne hävisivät molemmat ja hoitotäti-Kaija tuli hakemaan lenkille. Kaija onnitteli Aapo-setää. Mitähän se sillankin tarkoitti?
1.2.2008 Mamma on hukassa. Onneksi pääsi lohdutuksena sänkyyn nukkumaan.
19.1.2008 Enää ei voi perustella tottelemattomuutta kuulon äkillisellä heikkenemisellä. Aapolta nypittiin korvista karvoja ja se taas sattui todella paljon. Ainakin piti näytellä niin, että olisivat ymmärtäneet lopettaa aikaisemmin. Kaiken lisäksi pohjavillaa poistettiin juuri silloin, kun pitäisi tulla kylmemmät ilmat. Mikähän järki siinäkin oli?
14.1.2008 Nyt ne ovat keksineet Aapolle uuden matkustustavan, ei tarvitse enää kulkea ulkonakaan omin jaloin. Aaposta tulee salamatkustaja vaunuihin. Voi sitten vaan nauttia, kun tuuli tuivertaa parrassa.
Uusivuosi 2008 Taas alkoi paukuttelu jo paria päivää ennen aikojaan. Onneksi Aapo ei huomannut mitään ja pystyi vuoden vaihteenkin taas nukkumaan ihan normaaliin tapaan. Mitä nyt piti päätä nostaa kesken unien, kun muut rupesivat katselemaan ikkunoista ulos. Ihan vaan tarkistuksen vuoksi Aapo siis havahtui. Ei pelottanut ollenkaan.
Joulu 2007 Aapon lahjasaalis jäi laihanlaiseksi. Nicille siunaantui useampia lahjoja, vaikka Aapo kuuleman mukaan olisikin ollut kiltimpi. Ensi vuonna voi siis olla hyvällä syyllä vähän tuhma, kun siitä ei kerran ole mitään haittaakaan. Sulo sentään hävisi lahjakilpailun, mutta se onkin jo niin vanha koira, ettei se lahjoja enää kaipaa.
12.12.2007 Aapo voi uhkailla Suloa, ettei se kajoa Aapon joululahjaan. Aapo tietää, missä Sulon lahja on. Aapo syö sen sitten, jos Aapon lahja on hävinnyt ennen joulua.
7.12.2007 Aapolle on kuulemma ostettu joululahjoja. Enää ei kai sitten tarvitse esittää kilttiä. Tosin vaarana on, että Sulo syö Aapon lahjan ennen joulua.
29.11.2007 Pitkästä aikaa Ruskan ja Remun kanssa lenkillä. Ruskaa oli mukava kiusata.
19.11.2007 Aaposta revitään karvoja irti, vaikka taas on luvattu kylmää säätäkin. Ja kehdataan uhkailla korvakarvojen poistolla. Aapo kuulee ihan hyvin, vaikka vähän olisikin karvoja korvissa.
8.11.2007 Tytöt haisee nenään. Aapoa uhkaillaan taas, että jos vinkuu joutuu alakertaan nukkumaan tai jos vinkuminen ei lopu, Aaposta tehdään rukkaset.
3.11.2007 Kummallista, ovat liikaa kotona. Jää päiväunet ihan keskeneräisiksi ja (sisäinen)kauneus kärsii tästä unettomuudesta.
21.10.2007 Sulolla kylässä. Sulo ei taas meinannut huomata Aapon saapumista, oli nukkumassa kuulemma. Ei sitä aina auttaisi nukkua. Voi jäädä vaikka ruoka-aika väliin. Aapo tietää...
19.10.2007 Kaijalla hoidossa. Ruska haisee vielä vähän hyvälle ja oli eristettynä makuuhuoneeseen. Voi kiusata Remua ja ajaa sitä pois sohvalta. Se on Aapon sohva.
18.10.2007 Kaija kävi hakemassa ulos. Eikä päässyt edes leikkimään Ruskan ja Remun kanssa. Kuulemma huomenna pääsee.
1.10.2007 Sataa jatkuvasti ja siitä huolimatta pakotetaan ulos lenkille. Aapo voisi hyvin nukkua koko päivän, ei pissata ollenkaan.
23.9.2007 Nyt se tuoli on miinoitettu nameilla. Eikä Aapoa auteta yhtään. Osoitellaan vaan tuolia ja sanotaan, että ota nyt, nössö koira. Aapo ei ole nössö. Paikka on vaan liian hankala.
22.9.2007 Sulo sekoili taas. Se on ihan mökkihöperö. Aapo suositteli sille jotain kaupunkireissua, voisi tehdä Sulolle hyvää päästä maalta joskus pois. Aapoa kiusataan ja namit laitetaan niin vaikeisiin paikkoihin, mistä niitä on vaikea saada pois. Namien laittaminen ruokapöydän tuolille pitäisi olla lailla kiellettyä.
4.9.2007 Koulutuksessa taas. Mamman mukaan ei mennä enää talvella koulutukseen. Aapo on nyt sitten varmaan täysoppinut. Tai sitten mammalla on mennyt hermot jästipään kanssa. Kouluttajatäti nauraa Aapon jästiydelle. Minkäs Aapo luonteelleen voi, aina pitää yrittää laittaa vastaan, vaikka se ei aina onnistuisikaan.
20.8.2007 Sentään lähtivät samalla vauhdilla kun tulivat. Sunnuntaina ei oikeastaan enää ollut tietoakaan mistään puutarhanäyttelystä. Muutamia koneita voi vielä käydä merkkaamassa, jos mamman silmä välttää.
16.-18.8.2007 Taas ne messut järjestetään täällä. Aapo jo meinasi, että tämä vuosi jää väliin, kun rakentamisesta ei ollut tietoakaan viime viikolla. Mutta maanantaina ne sitten tulivat. Ikkunan ohitse menee rekkoja vähän väliä parhaimmillaan kolme samaan aikaa ja kaikki eri suuntiin. Ja lakaisukone herättää puoli neljältä aamulla.
14.8.2007 Pitkästä aikaa koulutuksessa. Kenttä oli märkä, ei voi tehdä mitään. Hajuja paljon, ei voi tehdä mitään. Ja kouluttajatäti nauraa, ei voi tehdä mitään.
29.7.2007 Ruska ja Remu haettiin mukaan lenkille. Oli kummallista, kun hoitotäti-Kaija ei ollutkaan mukana. Aapolle oli kyllä jätetty herkku valmiiksi odottamaan lenkkeilyn loppumista.
14.7.2007 Mikähän loma-aika nyt mahtaa olla? Aapo ei saa nukuttua päiväunia kunnolla. Toisaalta pääsee peiton alle kainaloon nukkumaan, että kyllä sekin jotain korvaa, mutta omaa rauhaa ei ole sitten yhtään.
7.7.2007 Hävisivät yöllä moneksi tunniksi jonnekkin. Aapolle sanottiin vain, ettei nyt pääse mukaan. Ihan epäreilua jättää Aapo tällä tavalla kaiken tapahtuman ulkopuolelle. Täytyy tehdä protesti.
3.7.2007 Kouluttajatäti on kenties seonnut, kun näitä harjoituksia on ollut harvase viikko nykyään. Ennen oli vain joka toinen viikko.
27.6.2007 Vettä sataa jatkuvasti. Muuten sillä ei olisi merkitystä, mutta kun vesisateella ei voi mennä ulos, kun tassut kastuu nurmikolla ja lenkille ne pukevat sen hassun sadepuvun. Voisivat istuttaa puita keskelle hiekkakenttää, ettei tarvitsisi liata tassuja nurmikolla.
16.6.2007 Nyt ne keksivät raahata Aapoa joka päivä hiekkakentälle harjoittelemaan maahanmenoa. Kai se on vain suostuttava. Helpommalla pääsee ja saa enemmän nameja.
12.6.2007 Alkoivat väittää, että meillä on hiekkakenttäongelma. Hiekalla ei voi mennä maahan, se vain on ikävän tuntuista. Menisivät itse. Aapo yrittää näyttää surkealta, mutta ei ne vaan ymmärrä lopettaa harjoituksia.
5.6.2007 Aapon onneksi täällä asuu vain huonomuistisia ihmisiä. Ränkkereihin ei tarvinnut mennä, kun ilmoittautumisaika meni umpeen liian aikaisin. Tai Aapon kannalta tarpeeksi aikaisin.
29.5.2007 Aapoa uhkaillaan taas tokoränkkäreillä. Koulutusohjaajatäti kehui Aapon noutoa, esimerkillinen tapaus (Aapo siis).
23.5.2007 Silmät on nyt peilattu, kuulemma. Vaikka ei siellä mitään peiliä ollut, setä vaan katseli hassuilla laitteilla Aapon silmiin. Se huono puoli tässä virallisessa lausunnossa on, että enää ei voi sanoa, ettei Aapo nähnyt. Tai täytyy ruveta valehtelemaan, että silmät olivat kiinni.
13.5.2007 Pakolliset mummovierailut on hoidettu. Ja siis syöty paljon kuivaa pullaa. Ja kärsitty Essin halailuista.
9.5.2007 Jahas, nyt ne sitten varasivat Aapolle jonkun silmäpeilausajan. Minkä ihmeen takia peilaamisestakin täytyy maksaa, Aapo voi peilata itseään kotonakin ja vielä ilmaiseksi. Täytyy vaan saada peili tarpeeksi alas. Vessan peilistä ei näe mitään, koska se on aivan liian ylhäällä.
4.5.2007 Aapo ei ilmeisesti ollut tarpeeksi kuvauksellinen, koska Aapo käskettiin siirtää sivummalle, ettei koira näkyisi kuvassa. Ensin oli kielletty haukkuminen, mitä Aapo ei voinut käsittää ollenkaan. Aapon kuuluu haukkua itsensä kaikkien tietoisuuteen.
1.5.2007Alkoivat siivota taas. Aapon piti järjestellä kaikki tavarat uudestaan, kun lelut oli ahdettu koppiin. Eihän siellä enää mahtunut nukkumaan. Ja matot oli ihan liian suorassa ja puhtaita.
28.4.2007 Taas ne leikkii turpeella siellä muovitalossa. Aapo sai vartiointitehtävät hoideltavakseen. Piti kiertää tomaattipenkit monta kertaa päivässä ja haistella kaikki hajut.
27.4.2007 Aapo suljettiin taas autoon moneksi tunniksi. Ja kun lopulta pääsi ulos, Nici yritti työntää kylmän nenänsä takapuoleen. Miten sellainen voisi olla kivaa?
15.4.2007 Ruskakin haisee hyvältä. Ei enää maistu oikein ruokakaan, kun tyttöjä täytyisi haistella koko ajan.
10.4.2007 Täällä ei taas anneta Aapolle huomiota. Aapo mököttää kanssa, olkoot itse taas huomiotta. Tosin se alkaa olla vaikeaa, kun täytyy inistä Lyylille. Sillä on juoksuaika.
8.4.2007 Mummo kävi vierailulla, mutta ei antanut yhtään pullaa. Aapolle olisi kelvannut se kääretorttu.
6.4.2007 Essi ei jaksanut ajaa Aapoa takaa, koska tuli kipeäksi. Aapoa väsytti siitä huolimatta.
1.4.2007 Pitkästä aikaa pääsi Lyylin kanssa leikkimään. Pikkuhirviö, Tyyne, terrorisoi koko ajan. Aapoa olisi kiinnostanut enemmän hajut ja Marikki.
31.3.2007 Nyt se on sitten alkanut, karvanlähtö. Toisaalta tuntuu mukavalta, kun tuuli tuivertaa suoraan iholle, mutta kun ensi viikoksi on luvattu pakkasta. Aapoa paleltaa jo pelkkä ajatuskin.
25.3.2007 Aurinko paistaa, mutta Aapoa ei päästetä ulos, kun ensin on siivottava. Ottivat sen perässävedettävän hirvityksenkin taas esille. Aapo on vakuuttunut, että jonain päivänä, kun nuo eivät huomaa, se imaisee Aapon sisuksiinsa, niin kun siinä mainoksessa. Piti mennä eteiseen pöydän alle piiloon. Kaiken lisäksi täällä uhkaillaan karvanpoistolla. Aapo ei suostu.
22.3.2007 Mummolla oli synttärit. Aapo sai kääretorttua puolikkaan palan, piti sekin pala jakaa Sulon kanssa. Essi olisi halaillut Aapoa, mutta eihän IsotPojat halaile. Paniikki iski.
20.3.2007 Taas kehtasivat kiusata Aapoa ja nyppivät korvista karvoja. Sattui niin vietävästi. Tai ainakin piti näytellä, että sattui. Näytelijäntaitoja pitää harjoitella vielä, eivät ymmärtäneet lopettaa, vaikka kuinka pöästeli erilaisia ääniä.
10.3.2007 Aapo pääsi treffeille, tällä kertaa Awan, Marikin ja Miskan kanssa. Awasta oli tullut korkeajalkainen ja Miska yritti suojella Marikkia.
6.3.2007 Harmittaa, kun ovat vahanneet lattiat, eikä tassut pidä ollenkaan. Eikä ole edes mattoa pyllyn alle. Veivät Aapon nukkumistyynynkin yläkertaan ja illalla täytyy sitten vielä sinne siirtyä.
5.3.2007 Taas tavarat liikuskelevat itsestään paikasta toiseen. Olisihan Aapon pitänyt jo tietää, että eivät nämä kauaa yhdessä paikassa viihdy, vaan muuttaa tarvitsee. Hankkisivat jonkun sellaisen harrastuksen, missä voisi vaan hömöttää paikallaan, eikä Aapon tarvitsisi siirtyä mukana.
22.2.2007 Taas on kylmä. Eikä saa edes nukkua rauhassa, kun ovat taas lomalla.
17.2.2007 Nici oli vauhdissa. Juoksutti Aapoa lumihangessa, eikä ollenkaan ymmärtänyt, että Aapon maha ottaa lumihankeen kiinni.
7.2.2007 Aapo pakotettiin ulos. Kehtasivat pukea Aapolle fleecepuvun. Nolotti kulkea yleisillä paikoilla.
5.2.2007 Strutsiaitaukseen tuotiin Aapon mieliksi monta tyttöä. Aapo sai taas uusia kavereita. Marikki oli suosikki, joskin juoksu taisi olla tuloillaan. Peppi oli rohkaistunut viime kerrasta. Awa oli nuoruutensa takia vähän varautunut.
4.2.2007 Aapo oli loistava, omasta mielestään paras, mutta sijoitus ränkkäreissä oli silti vain toinen. Seuraamisessa pisteitä menetettiin ohjaajan liian äkkinäisen kääntymisen takia. Ei siis ollenkaan Aapon vika.
1.2.2007 Aapo on nyt sitten (taas lupaa kysymättä) ilmoitettu tokokisoihin. Epävirallisiin, mutta kuitenkin. Eihän Aapo sille mitään mahda, jos omistaja on tyhmä. Aapon tottelevaisuudessa ei ikinä ole ollut mitään vikaa. Muut eivät vain aina ymmärrä Aapoa. Puhuvat taas huomiottomasta kaudesta täällä. Aapo lähtee kyllä varmasti takasin mummolle, jos sen kehtaavat tehdä.
30.1.2007 Koulutus ei mennyt taas ihan putkeen. Kouluttajatädin sijainen ei ymmärtänyt alkuunkaan Aapon huumoria. Luoksepäästävyys tosin sujui melkein hyvin, hampaitakin näkyi vähäsen karvojen lomasta.
21.1.2007 On se kumma kun aina on pirun kylmä. Paleltuu tassut lenkillä ja partaan kerääntyy lumi- ja jääkerros.
20.1.2007 Aapoa kiusataan täällä. Nyppivät korvista karvoja, eikä Aapo saanut edes rimpuilla vastaan. Piti purrakin omaa poskea.
16.1.2007 Seuraaminen ei ole pitkään aikaan onnistunut niin hyvin kuin tänään. Ränkkärit on edelleen mietinnässä.
15.1.2007 Vihdoin ne taas ymmärsivät palata takaisin töihin. Johan tätä päiväunettomuutta kesti kaksi viikkoa. Nyt voi nukkua kauneusunet häiriintymättä, kun ei tarvitse lähteä lenkille kesken parhaiden unien.
9.1.2007 Kouluttajatäti sanoi, että Aapo voisi osallistua toko-ranking-kisoihin helmikuussa. Liikkeet sujuvat muuten ihan mallikkaasti, mutta se ensimmäinen liike, luoksepäästävyys, on Aapolle todella suuri ongelma. Mutta ainahan kisoissakin pellejä tarvitaan...
8.1.2007 Vihdoin pääsi Lyylin kanssa lenkille. Pikkukoirat olivat kasvaneet. Ne olisivat halunneet leikkiä Aapon kanssa, mutta Aapo IsonaPoikana halusi leikkiä vain Lyylin kanssa.
2.1.2007 Kaikenlaisia pikkukoiria sitä onkin olemassa. Lenkillä vastaan tullut Veeti ei uskaltanut leikkiä Aapon kanssa, vaikka snautseri olikin. Kuulemma pelkää kaikkia muita, paitsi Aapoa ja omistajaperheen kissaa.
Uusivuosi 2007 Paukahteluista huolimatta Aapo pystyi kuorsaamaan yhtä kovaa kuin ennenkin. Sulo oli taas vauhdissa, mutta kykeni jo leikkimään hieman pidempään kuin viimeksi. Ja osasi murista takaisin.